Etusivulle
Itämeren yleispiirteet
Itämeren historia
Lajisto ja elinympäristöt
Itämeri ja ihminen
Meriluonnon harrastaminen
Aaltojen alla -kirja
Lisätietoja


 

ITÄINEN SUOMENLAHTI (Pellinki - Virolahti)





Itäinen Suomenlahti

Itäinen Suomenlahti Suomen rannikolla käsittää merialueen Pellingistä valtakunnan rajalle Virolahteen. Maantieteellisesti pitäisi puhua Suomenlahden keskiosasta, sillä Suomenlahti jatkuu Venäjän puolella vielä pitkälti idemmäs. Pellingin ja Virolahden välinen merialue erottuu kuitenkin monin tavoin Pellingin länsipuolella olevasta Suomenlahden rannikosta. Esimerkiksi pintaveden suolapitoisuus laskee tällä alueella Pellingin noin 5 promillesta 3,5–4 promilleen Virolahden edustan merialueella. Alentuneen suolapitoisuuden vaikutukset alkavat näkyä eliöstössä. Pellingin saaristo on esiintymisen itäinen ääriraja lukuisille merilajeille. Esimerkiksi sinisimpukoita ja hietasimpukoita ei nykyisin tavata enää Pellingin itäpuolella. Myös idänsydänsimpukan esiintyminen lakkaa alueen itäosissa, missä ainoa mereinen simpukkalaji on liejusimpukka. Itämeren suolapitoisuuden vaihtelut saattavat muuttaa tilannetta merilajien osalta kuitenkin hyvinkin nopeasti: vielä 1980-luvun alkupuolella sinisimpukoita tavattiin Haapasaarten vesillä. Sinisimpukoiden paikan kovilla pohjilla Itäisellä Suomenlahdella on monin paikoin ottanut tulokaslaji vaeltajasimpukka.

Rannan ja pohjan muodot ovat Itäisellä Suomenlahdella vaihtelevia. Kalliorannat ovat varsinkin alueen läntisissä osissa vallitsevia, mutta itään pohjan syvyyssuhteet käyvät vähitellen loivemmiksi ja erilaisia pohjatyyppejä alkaa esiintyä. Hiekkapohjia on varsinkin Pernajan ja Pyhtään edustoilla. Tyypillistä Itäisellä Suomenlahdella ovat suurten siirtolohkareiden peittämät matalat alueet. Rannikko on keskimäärin avoimempaa kuin läntisellä Suomenlahdella; suurempia, vyöhykkeisiä saaristoalueita, on lähinnä alueen läntisissä osissa Pernajan–Loviisan edustalla. Idempänä saaristo on harvempaa ja saarten välillä on laajoja selkävesialueita. Toisaalta alueen itäosissa saaria on vielä hyvinkin kaukana rannikosta, esimerkiksi ympärivuotisesti asutuilta Haapasaarilta on matkaa rannikolle noin 25 km.

Sellaisetkin merilajit, jotka sietävät Itäisen Suomenlahden alhaista suolapitoisuutta kärsivät siitä monin tavoin. Esimerkiksi rakkolevää tavataan vielä Virolahdella, mutta se kasvaa siellä huomattavasti pienikokoisempana kuin läntisellä Suomenlahdella. Myös kampela ja piikkikampela ovat harvalukuisia Itäisellä Suomenlahdella. Harvinaista rantaneulaa sitä vastoin tavataan ainoastaan Itäisellä Suomenlahdella.

Kallio- ja kivikkopohjilla leväkasvillisuus on vyöhykkeistä läntisen Suomenlahden ja Saaristomeren tapaan. Rakkolevävyöhyke ulottuu 3–4 metriin. Punalevävyöhykkeen sijasta rakkolevävyöhykkeen alapuolella on usein meriahdinparran muodostama tummanvihreä vyöhyke. Punalevävyöhyke puuttuu, koska useimmat punalevät eivät menesty Itäisen Suomenlahden vähäsuolaisessa vedessä. Rihmamaisten levien alarajan muodostaa useimmiten ruskokivitupsu, jota sitäkään ei yleensä tavata 10 metriä syvemmältä.




>> Sivun alkuun