Etusivulle
Itämeren yleispiirteet
Itämeren historia
Lajisto ja elinympäristöt
Itämeri ja ihminen
Meriluonnon harrastaminen
Aaltojen alla -kirja
Lisätietoja


 

MAATA, MERTA, JÄRVEÄ JA JÄÄTÄ



Maapallon vanhinta pintaa ovat Fennoskandian kilven peruskallioalueet, ne ovat noin 2–3 miljardia vuotta vanhoja. Nekin ovat maapallon historian aikana ajelehtineet melkoisia matkoja, esimerkiksi kambrikaudella nykyinen Fennoskandia oli päiväntasaajan eteläpuolella. Niinpä nykyisen Itämeren alue ympäristöineen on aikojen saatossa ollut maata, merta, jäätä ja järveä.

Kun maapallon ilmasto kylmeni noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten, peitti mannerjää alleen suuren osan Pohjois-Eurooppaa. Jääkausi kesti lähes miljoona vuotta. Jääkauden aikana ilmasto lämpeni ja jäähtyi vuorotellen. Jäätiköitymisen aikana kaikki irtaimet maalajit ja osia kiintokalliotakin hävisi, muuntui ja kulkeutui muualle.

Suomenlahden etelärannalla ja Itämeren altaan eteläosassa kivet kerrostuivat ikäjärjestykseen. Pohjois-Virossa ovat esillä noin 550 miljoonaa vuotta vanhat kambrikautiset kerrostumat. Koillis-Virossa on kallioperän noin 450 miljoonaa vuotta vanhoissa ordoviki kerrostumissa niin paljon hiilivetyjä, että kiven voi sytyttää palamaan. Etelään mentäessä vastaan tulevat noin 410 miljoonaa vuotta vanhat siluurikerrostumat ja lopuksi Latviassa noin 350 miljoonaa vuotta vanhat devonikerrostumat. Etelä-Ruotsissa on mesotsooisen maailmankauden kerrostumia noin 200 miljoonan vuoden takaa. Liettuassa on 100 miljoonaa vuotta vanhoja kalkkikivikerrostumia liitukaudelta. Nykyisen maailmankauden eli kenotsooisen ajan tertiäärikauden kerrostumista peräisin Itämeren meripihka. Viimeisimmän eli kvartäärikauden jälkiä ovat Itämeren altaan muodot ja rakenne. Kvartäärikaudella myös nykyihminen syntyi.

Ennen viimeistä jäätiköitymistä satatuhatta vuotta sitten Itämeren paikalla oli Eem-meri. Eem-meri oli Itämerta laajempi ja yhteydessä sekä Pohjanmereen että Pohjoiseen jäämereen. Tuohon aikaan alueella eli ihmisiä, Karijoen Susivuoren luolasta on löytynyt ihmisen muotoilemia kiviä. Viimeisin jäätiköitymisvaihe päättyi Pohjolassa kymmenentuhatta vuotta sitten.



Eem-meri



>> Sivun alkuun