Fladat ovat maankohoamisen seurauksena merestä irtikuroutuvia merenlahtia. Flada ei ole aina lahti, vaan jotkut fladat ovat yhteydessä ympäröivään mereen kahden tai useamman salmen välityksellä. Edellytyksenä alueen irtikuroutumiselle merestä on, että kaikissa salmissa on matalampi kynnysalue. Fladoja, joissa irtikuroutuminen on kehittynyt loppuun saakka eli meriyhteys on katkennut ja vesi makeaa, kutsutaan glo-järviksi tai kluuveiksi. Fladoissa on usein oma erityislaatuinen eliöstönsä. Maankohoamisen seurauksena fladat ja niiden eliöstö ovat jatkuvassa muutostilassa. Tämän lisäksi kasvillisuus ja muut ominaisuudet vaihtuvat usein vyöhykkeittäin suuosista perukkaa kohti. Suuosan kynnys estää sedimenttejä kulkeutumasta fladasta ulos, joten pohja on usein aivan matalassakin pehmeää sedimenttiä. Luonnontilaisissa fladoissa, jonne ei valu ympäröiviltä maa-alueilta ravinteita, vedenalainen kasvillisuus ja eläimistö ovat usein hyvin monimuotoista. Niissä putkilokasvi- ja näkinpartaisleväyhdyskunnat ovat monimuotoisimmillaan. Esimerkiksi monet uhanalaiset näkinpartaislevät kasvavat fladoissa. Runsas uposvesikasvillisuus sitoo tehokkaasti ravinteita, estää pohjaa sekoittumasta ja vesi on pehmeästä pohjasta huolimatta kirkasta. Fladat ovat myös tärkeitä kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueita. Koska fladat ovat äärimmäisen suojaisia alueita, on niiden eliöstö erityisen herkkää kaikenlaiselle vettä ja pohjasedimenttejä sekoittavalle toiminnalle. Esimerkiksi moottoriveneiden aiheuttamat potkurivirrat ja aallot ovat fladojen ekosysteemeille tuhoisia. Fladoja ja glo-järviä on yleisesti läntisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Ahvenanmaalla ja Pohjanlahdella.
|
